Puuvenesoutu
Puuvenesoutua on harrastettu varmasti niin kauan kuin on ollut veneitäkin. Varsinaisesti puuvenesoutukilpailuja alettiin järjestää Sulkavalla 1970-luvulla. Puuvenesoutumuodoista etenkin kirkkovenesoutu on saavuttanut suuren suosion. Varsinkin yritykset ja puulaakit ovat ottaneet lajin omakseen. Lajin suurin tapahtuma on Sulkavan Suursoudut, mutta joka kesä järjetetään lähes sata muutakin soututapahtumaa ympari Suomea.
Heinäkuussa 2010 Sulkavan Suursoutujen yhteydessä kilpailtiin ensimmäiset Kirkkoveneiden MM-kilpailut. Tapahtuman toivotaan laajentavan suomalaista puuvenekilpailukulttuuria myös maamme ulkopuolelle ja vireyttävän kotimaista harrastusta entisestään.
SM-kilpailuja järjestetään sprintti, 10, 30 ja 60 km matkoilla. Veneluokkia ovat kirkkovenesoutu, parisoutu, vuorosoutu ja yksinsoutu.
Yhteyshenkilö:
Heikki Joskitt, heikki.joskitt(at)pp.inet.fi, puuvenevaliokunnan pj
Julistetaan haettavaksi kauden 2013 SM-kisat
Kisojen ajankohdat pyritään sijoittamaan kalenteriin kuluneen kauden kisojen mukaisesti vastaaviin ajankohtiin.